lauantai 13. lokakuuta 2012

Wow-signaali



Wow!-signaali oli Big Ear -radioteleskoopin 15. elokuuta 1977 vastaanottama mahdollisesti ulkoavaruudesta tullut kertaluonteinen voimakas kapeakaistainen radiosignaali. Signaali sai nimensä SETI-tutkimuksen parissa työtä tehneen Jerry R. Ehmanin kirjoitettua signaalin sisältäneen tietokoneen tulosteen reunaan muistiinpanoksi "Wow!

Tulosteessa punaisella ympäröity merkkijono "6EQUJ5" merkitsee signaalin voimakkuuden muutosta: signaaleja merkittiin numeroilla yhdestä yhdeksään ja voimakkaimpia aakkosilla. Signaali kuului koko sen 72 sekunnin ajan kun antenni oli siihen suunnattuna, alkoi heikkona kiinteän antennin kääntyessä sitä kohti, voimistui ja laski kun signaali jäi antennin horisontin taakse. Sekä Wow!-signaalin pituus, 72 sekuntia, että voimakkuuden kaaviokuva yhdistäisi sen mahdolliseen maan ulkopuoliseen lähteeseen.

Spekulaatioita signaalin alkuperästä:

Mahdollinen selitys voisi olla tähtienvälinen skintillaatio heikommassa jatkuvassa signaalissa, samanlainen vaikutukseltaan kuin ilmakehän aiheuttama tuikkiminen. Tämä ei kuitenkaan sulje pois signaalin keinotekoisuuden mahdollisuutta. Kuitenkaan sellaista signaalia ei pystyttäisi tunnistamaan edes käyttämällä merkittävästi herkempiä laitteita kuten Very Large Array -radioteleskooppia. On hyvin epätodennäköistä, että Big Ear -radioteleskooppi olisi havainnut signaalin, joka olisi Very Large Arraylle liian heikko.Ehman on ilmoittanut pitävänsä epätodennäköisenä, että signaali olisi älykkäiden avaruusolentojen alkuperää: "Meidän olisi pitänyt nähdä se uudestaan, kun etsimme sitä 50 kertaa. Minun arvioni mukaan se oli maasta lähtenyt signaali, joka yksinkertaisesti heijastui takaisin avaruusromusta."

Ehman kuitenkin muutti kantaansa myöhemmin, kun tutkimuksessa oli todettu, että signaali todennäköisesti ei ollut maasta lähtöisin. 1420 MHz taajuus kuuluu astronomialle "suojeltuun spektriin": se sijaitsee kaistanleveydellä, joka on maanpäällisiltä lähettimiltä kielletty.Signaalille ei ole siis toistaiseksi löydetty minkäänlaista selitystä eikä sitä ole havaittu uudelleen toistuvista yrityksistä huolimatta.

Lähde: Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen niiden hyväksymistä.